Koiranomistaja, minäkö?

Jengielämän virta on löytänyt uuden uomansa ja arki uuden jengiläisen kanssa alkaa tuntua helpommalta. Päivien kulku on aktiivisempaa kuin aikaisemmin, eikä tämä ole mitenkään negatiivinen muutos. Oiva suorittaa pennun kasvattamista vetoleikein, Usko rentoutuu jo huomattavasti enemmän, toki tarvittaessa komentaa, jos meno ihan mahdottomaksi yltyy. Pihalla Armas tuntuu saaneen isommilta jo ihan koirankaltaisen kohtelun. Kaikki kolme rallattelevat kuin pienen pentukärpäsen puremina. Oiva toivoi tallikaveria omaan rallitiimiinsä ja ensimmäisten aika-ajojen perusteella Armaksen vauhti viittaa siihen, että hänet on palkattu. Usko jatkakoon tiimin tallipomona. Ruokailuhaasteistakin ollaan päästy aika hyvin eroon, sillä isommat ovat alkaneet syödä normaalisti samalla kun heidän koko käytös on muuttunut rennomaksi. Parhaimpana ratkaisuna syömiseen on ollut aikataulutus, sillä juniori imuroi ruoan huippuimurin tavoin ja loppujen nappuloiden ollessa vielä ruokatorvessa hän haluaisi kiitää kavereiden kupeille. Jos hän sinne asti pääsee, isommat kieltäytyvät syömästä. Onneksi pomolle on kehittynyt gepardimaiset refleksit, jolla ahne vauhtihirmu saadaan pysäytettyä.

Jengielämän harjoitukset jatkuvat aikataulun opettelemisessa. Toiveena olisi, että jossain vaiheessa pääsisimme eroon kello neljän aamuyön rallatteluista, sillä huumoripiuhat pomon päässä ovat tuohon aikaan verrattaen lyhyet ja räjähdysherkät. Muina harjoitteina olemme ottaneet lyhyet, noin 20 minuutin hihnalenkit, jossa pääasiassa pomo koettaa estää kolmea hihnaa sotkeutumasta keskenään. Vaikka tämä saattaa itsekehulta kuulostaa, niin mielestäni onnistun hihnojen kanssa melkoisen hyvin. Joka kerta olen ilman poliisin tai pelastuslaitoksen apua selvittänyt itseni solmusta pois.

Tilanteen normalisoiduttua on ollut hyvä aika suorittaa toimia, jotka jäivät väliin alun hullunmyllyssä. Kirjauduin Kennelliiton OmaKoira -palveluun tekemään pennusta omistajailmoituksen. En ole aikaisempien koirien kanssa asiaan juurikaan kiinnittänyt huomiota, mutta nyt tuo koko prosessi tuntui epämiellyttävältä. Jokunen aika sitten tein Traficomille ilmoituksen ajoneuvon omistajamuutoksesta ja rekisteröidessä uutta omistajaa kysyttiin omistajan nimi ja rekisterinumero. Näillä samoilla termeillä ja samoilla toimenpitellä aloin täyttää ilmoitusta OmaKoiraan. Suoritin ilmoituksen loppuun, joten kolme koiraa minun omistuksessani nyt järjestelmässä näkyy. Jäin kuitenkin pohtimaan koko toimenpidettä ja tulin ehkä hieman surulliseksi ajatuksesta, että koira on verrattavissa materiaan, joka voidaan nähdä rekisterinumerona ja on omistettavissa.

Kennelliitto tekee hyvää koirien terveyden ja turvallisuuden puolesta. En siis mitenkään kritisoi kyseistä järjestöä, vaan vain tuota sanaa ”omistaja” ja sitä minkälaisen kaiun se antaa korviini varsinkin tällaisessa raha- ja omistuskeskeisessä maailmassa. Sana tuntuu olevan jäänne vuosikymmenten takaa, jolloin ihmisen ylivertaisuutta muuhun elämään painotettiin enemmän. Omistaminen ja varallisuus on yksi vahvimmista yhteiskuntamme arvostuksen merkeistä, halusimme sitä tai ei. Joka vuosi pällistellään enemmän tai vähemmän kateellisena verotietojen julkaisuja, puolison valinnassa usein tärkeämpää on arvostettu työpaikka kuin persoonallisuus ja jopa kouluissa suosituimpien joukkoon ei ole mitään asiaa, ellei ole merkkivaatteita tai viimesimpää julkaistua puhelinta.

Jos omistan jotain, vaadin että ne toimivat moitteettomasti. Voin omistaa television. En olisi valmis kouluttamaan televisiota hakemaan yhden kanavan kerrallaan tavoitteena, että puolen vuoden päästä televisio löytäisi kaikki haluamani televisiokanavat. Voin omistaa auton. En kuitenkaan käyttäisi autoani vähintään kolmea kertaa päivässä lenkillä, jotta moottorista irtoaisi turhat karstat irti. Voin omistaa asunnon. En silti odottaisi viemäriputken lopettavan vuotamista lattialle, vaan vaatisin tilalle heti sisäsiistin viemäriputken. Hyvin todennäköistä on, että en saisi suurta suosiota, jos ryhtyisin kirjoittamaan uusimmasta paistinpannustani blogia höystäen tekstiäni valokuvilla kaikista kolmesta paistinpannustani.

Aivoni menevät kieroon miettiessäni koiraa ostoksena, vaikka tietenkin pennusta mukisematta hinnan maksoinkin. Pidän itse tätä enemminkin kannatusmaksuna kasvattajan hyvästä työstä ja niistä kuluista, jota pentu on tuottanut. Auton ja asunnon jälkeen koira on varmastikin kallein yksittäinen ostokseni. Kuitenkaan se ei sijoituksena ole kovin hyvä, sillä se kuluttaa runsaasti satasella, ei välttämättä koskaan tuota omistajalleen mitään ja on parhaimmillaankin vain noin viidentoista vuoden sijoitus. Mikä koirassa sitten on sen rahan arvoista? Ei oikeastaan mikään. Kaikki ne asiat, mitä koirassa arvostan ovat sellaisia, joita ei rahalla voi mitenkään mitata: uskollisuus, ehdoton rakkaus ja ikuinen ystävyys. Lämmin turkki, kostea kuononpää ja märkä pusu. Elävä olento, jonka elämän tunteminen lähellä tuo rauhoittavan ja rakastetun olon.

Paradoksaalista on, etten vielä mitenkään ajattele, että Armas olisi minun jengiläinen. Rekisterissä oleva nimi tai rahasumman maksaminen ei tehnyt hänestä minun koiraani. Tämä on enemminkin Ensitreffit kasvatusyksikön pentulaatikossa, jossa tarina alkaa sillä hetkellä, kun sanotaan: tahdon pitää tuosta pikkujengiläisestä huolta niin myötä- kuin vastamäessäkin. Jokaisella pienellä pusulla poskelle, jokaisella kertaa kun pieni hakeutuu turvalliseen syliin ja jokaisella pienellä leikillä hänestä tulee aina enemmän minun koirani. Meidän jengiläinen. Sitten kun Armaksen mielestä mikään muu maailmassa ei voi olla niin hieno jengi tai pomo kuin missä seurassa hän nyt elää, ja kun minä olen sitä mieltä, että mikään muu pentu maailmassa ei olisi sopivampi meidän porukkaan. Vasta siinä vaiheessa minä voin sanoa, että minulla on koira. Ja siinä vaiheessa ei voi koiran omistajuutta vaihtaa rahalla ja paperilla, sillä koira on joka tapauksessa aina meidän jengiläinen.

Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä syvemmälle filosofisiin juoksuhiekkoihin sitä hautautuu. Itse nyrjäytin pohtimisrytäkässä aivoni siten, että nyt sietännee vain seurata päivystyksen lääkärin ohjeita: aivojen tulee saada parantua nyrjähdyksestä mahdollisimman rauhassa, joten aivotoiminnan tulisi olla minimaalista. Reseptillä määrättiin aivotoiminnan alentamiseksi television saippuaoopperat, kokkiohjelmat tai remonttiohjelmat.

Uhmasin kuitenkin lääkärin ohjeita ja jatkoin ajatukseni nyt tähän kirjoitukseen loppuun. Kuusimetsän siimeksessä ulkoillessamme pohdin mahdollisia nimikevaihtoehtoja. Omistaja -sanassa on minun päässäni kaiku siitä, että omistajalla on oikeus tehdä omistamilleen asioita mitä haluaa. On oikeus, mutta ei velvollisuutta. Aivan kuin koira olisi sopiva jatkumo uuden älypuhelimen ja merkkivaatteiden jatkoksi statussymboliksi. Sopivan nimivaihtoehdon löytäminen ei ollut yksinkertaista, sillä moni mielessäni pyörinyt sana liittyi jollain tavalla ihmislapsiin. Kuitenkaan koiran pitäminen ei ole verrattavissa lapseen, sillä koiran ei ole tarkoitus elää pidempään kuin pomo eikä koiraa ole tarkoitus kasvattaa pärjäämään omillaan. Ero ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö koirat voisi olla täyspäisiä jengin jäseniä. Minulle he ovat juuri sen muotoinen perhe minkä ikinä olen halunnutkaan.

Parhaimmaksi vaihtoehdoksi mielessäni nousi sana vastuuihminen. Sitähän minä olen, vastuussa ja läsnä. Olen paikalla hakemassa heitä putkasta, jonne ovat joutuneet törkeistä ylinopeuksista metsäteillä. Olen paikalla, kun istumme poliisikuulusteluissa missä jengiläisiä epäillään naapurin eläkeläismuorin palkintopelargonioiden tuhoamisesta. Sana vastuuihminen on pehmeä, lämmin ja rakastava. Aivan niinkun ihmisen asenteen tulisi olla koiraa harkitessaan. Koiraa ei voi laittaa hyllyyn tai kaappiin, kun ei enää kiinnosta tai ottaa käyttöön ainoastaan silloin, kun sitä tarvitsee. Koiran jengiin tuominen vaatii pomolta päivittäistä vastuunkantoa ja joka ikinen koira, riippumatta siitä onko koira työkoira vai seurakoira, on ansainnut hyvän pomon, elämänmittaisen huolenpidon ja lopulta kivuttoman jengin vaihdoksen Taivaan Enkeleihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: