Raskaan rakkaat häsäeinarit

Kuherruskuukausi tai enemminkin kuherruskaksiviikkoa on ohitse. Armas alkaa näyttää omaa luonnettaan. Periaatteessa juniorjengiläinen on erittäin kiltti. Poika on käytännössä sisäsiisti, ei pyri tuhoamaan mitään ja pienimuotoinen pahanteko on helppo saada loppumaan ja käännettyä johonkin parempaan puuhasteluun. Toisaalta taas tuo on juuri niin jääräpäinen kuin rotuun voi odottaa.

Maanantaina aamupäivänä olin aloittanut normaalisti työt ja istuin etätyöpisteelläni. Kukin elukka häsäsi omiaan munaskuukkeleita pesten, luuta järsien ja nallea suolistellen. Hetkessä kaikki muuttui, sillä tuo pienin palikka päätti haluavan Uskon viereen sohvalle. Armas nosti etutassut sohvalle ja alkoi hyppiä tasajalkaa maassa ihan kuin riivattuna. Ja riivattu oli se ääni, mikä heleästi värisi nielurisojen värinän tahtiin. Naapurin vanhempi rouva kiirehti ikkunamme ohitse huolestuneen näköisenä, liekö ääni muistuttanut liikaa ilmahyökkäyksestä varoittavaa sireeniä vai luuliko hän maailmanlopun ensimmäisten merkkien ilmaantuneen. Usko säesti tätä tilannetta paljastettujen hampaiden takaa kuuluvalla murinalla. Oiva ulvahteli selkeästi ahdistuneena tilanteeseesta. Armas ei kuullut eikä nähnyt mitään, käytös oli samankaltaista kuin kotimatkalla muutamaa viikkoa aikaisemmin. Eikä hän näyttänyt minkäänlaista aietta lopettaa huutoa tai ripaskaa. Nappasin vinkuiitan lopulta kainalooni ja pistin ulos rauhoittumaan ja pohtimaan tekosiaan. Hetken päästä jäähyläinen aloitti sisäänpääsyvinkunan ovella ja sisälle päästyään suuntasi suoraan takaisin jatkamaan itkupotkukiukkuilua sohvan eteen. Hermoparkani olivat yhtä riekaleina kuin verestävät tärykalvoni.

Tein myös näin jälkikäteen ajateltuna älyvapaan ratkaisun ja päätin käydä pienen hihnakävelyn ulkona, jotta tuo piinava huutopirulainen lähtisi irti Armaksesta. Tämähän oli täysi katastrofi, sillä Armas muutti sohvan päälle kiipeämis -halunsa isoveljien päälle kiipeämis -haluksi. Lopulta useamman kehityskeskustelun ja kehitysjäähyn jälkeen tilanne normalisoitui ja Armas jatkoi luun syömistä kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan.

Minun olisi kyllä pitänyt osata varautua perromaisen jääräpäiseen toimintaan, sillä Usko on saanut kyseenalaisen kunnian olla kuvana sanakirjassa selityksenä kohdalle jääräpää. Yhtenä esimerkkinä voin mainita meidän jokakertaisen rituaalin, kun käymme vanhempieni luona. Uskon ollessa pieni, vain muutaman kuukauden ikäinen, isäni oli piilottanut häneltä pallon erään kirjahyllyn alalaatikkoon. Pallo oli melkein heti poistettu tuosta laatikosta ja sijoitettu perroturvalliseen paikkaan siten, että Usko oli nähnyt tuon toimenpiteen. Silti joka ikinen kerta kun käymme vierailulla, täytyy Uskolle avata tuo laatikko ja poistaa muutama kirja kirjahyllystä, jotta koira voi tarkistaa hyllyn taustan, ettei pallo edelleenkään tai vieläkään sieltä laatikosta tai hyllystä löydy. Usko siis on juuri täyttänyt seitsemän vuotta. Ei Armas vielä pääse näille jääräpäisyysasteille, mutta selkeästi jotain samaa näiden valkoisten veressä virtaa.

Tuo Armaksen epävireinen jodlaustanssiesitys oli kuitenkin käänteen tekevä meidän kahdenvälisessä suhteessa. Kun hän sai minut raivon partaalle ja osittain sieltä ylikin, heräsi kaikki muutkin tunteet ja kiintymys juuri tähän yksilöön. Totesin, ettei hän mikään vieras ole ja työnsin hänet suorilta tassuin syvään päähän elämään jengielämää. Koira nähtävästi on minun vasta siinä vaiheessa, kun hermot on kerran menneet.

Tuon tapahtuman jälkeen vastaavankaltaisia esityksiä ei ole nähty, vaan työpäivät ovat sujuneet erittäinkin mallikkaasti. Ainoana ongelmana ylipäätään on edelleen se, että kahden aikaan yöllä on aivan pakollista tanssia Joutsenlampea pitkin olohuonetta ottaen vauhtia makuuhuoneesta. Tästä olemme käyneet pitkiä ja mutkikkaita neuvotteluja. Minä edustan pomona koko muuta jengiä, joka mieluummin nauttisi tästä korkeakulttuurista päivisin, jos siis siitä on pakko nauttia. Mutta mitäpä pomo voi sille, että Armas-prinssille prinsessat näyttäytyvät prinsessojen muodossa vain öisin. Päivisin ne joutuvat elämään ilkeän velhon langettaman kirouksen alaisina pehmoeläiminä.

Kasvavaa ja kehittyvää nuorukaista ei tulisi tietenkään mitenkään kritisoida , mutta neljällä jalalla töpsöttävä pieni espanjalainen punkeropentu ei saa tanssiaan yhtä sulavaksi kuin venäläiset kanssataiteilijat. Ainakaan Armas ei tanssi sitä Tsaikovskin nerokkaan kauniin musiikin tahtiin vaan enemminkin Allu Tuppuraisen Hirmuisen Röllin säestämänä.

Ulkona liikkuminen on mukavaa ja itseäkin piristää ulkoilujen erilaisuus. Ilman Armasta lenkit olivat pitkälti rutiineja, mutta nyt huomaa helposti viettäneen aikaa pihalla paljon normaalia pidempään ja puuhastelleen siellä enemmän. Välillä on huomannut itsestään sen, että aivot ovat todellakin rentoutuneet ja rauhoittuneet, poissa ovat työstressit ja muut pääkopassa kummittelevat asiat.

Kuitenkin olemme omanlaisemme jengi ja tämä tietenkin herättää sekä naapureiden että virkavallan mielenkiinnon. Poliisit olivat saaneet vihiä jengin ulkoilusuunnitelmista ja olivat pusikossa valmiina kuvaamassa todisteita tämän lainsuojattoman jengin toimista. Lopulta todistusaineisto riitti siihen, että nuorimmainen haettiin kerhotiloista poliisin huomaan rikoksesta epäilynä. Syytekohtia oli kolme: vandalismi, liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja anastus. En itse ollut Armaksen kuulustelussa mukana, mutta sain mukaani puhtaaksi kirjoitetun kuulustelupöytäkirjan, josta nyt päätin jakaa pieniä otoksia.

Poliisi: Missä olit tämän viikon torstaina iltapäivällä?

Armas: Torstaina? Jos poliisisetä hieman nyt katselee ympärilleen, niin huomaa, että edessä istuu yhdeksän viikon ikäinen pieni pentu. Minulle on joka päivä tänääntai, mutta jos täytyy ihmisten höpötyksiin mennä mukaan ja muistella menneisyyttä, niin olimme koko jengi kerhotiloissa harjoittelemassa tottelevaisuutta, meditoimassa maailmanrauhan puolesta ja lopulta etsin kirjasta minne Puppe oli mennyt piiloon.

Poliisi: Mitä sanot tästä kuvasta, joka on otettu jengistä? Muistuuko mieleen, että olisit saattanut tehdä jotakin muuta? Minun silmääni tässä tässä ei ole yksikään Puppe missään piilossa, vaan kaikki jengiläiset löytyvät saman kiven päältä kököttämässä.

Armas: Jaa, no minun mielestä tuo kuva on sen verran epäselvä, että täytyy olla erittäin vilkas mielikuvitus, jos tuossa kuvassa onnistuu meidän jengin näkemään.

Poliisi: Kyllä tuossa kuvassa on teidän jengi, siitä on turha väitellä. Nyt tilanne on sellainen, että meillä on syytä pitää sinua todennäköisin syin epäiltynä kolmeen eri rikokseen. Aloitetaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Olet varmaan tietoinen, että nuoresta iästäsi johtuen sinun kuuluisi käyttää lakisääteistä nopeusrajoitinta. Noin madalletun mallin ei ole turvallista kiihdyttää nollasta sataan vaan korkeintaan nollasta seitsemäänkymmeneen. Nyt kuitenkin on epäiltävä, että vauhtia on ollut huomattavasti enemmän kuin sallittu. Tämä on johtanut selkeisiin vaaratilanteisiin. Mitä sinulla on tähän sanottavana?

Armas: En ymmärrä lainkaan mitä sinä puhut. Yritäpä itse lyllertää töpöjaloin noiden sporttimuskeleiden perässä. Siinä on vaan pakko ottaa hieman riskejä. Välillä mennään keulan kautta katolleen, mutta siitä on vain pakko jatkaa. Vääntöä löytyy, mutta nopeudessa jätättää ja pahasti. Varsinkin Escobarin perässä pysymiseen tarvitsee kyllä niitä rajoittimia vähän purkaa.

Poliisi: Niin siis Escobarilla tarkoitat Uskoa? En ymmärrä, mitä teidän nuorten kanssa pitäisi tehdä. Vaaroista ja vaarallisista tilanteista pyritään varoittamaan, mutta tuntuu, että se menee vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Armas: Juu, Escobarin virallinen nimi taitaa olla Usko, mutta näin jengissä käytetään Escobaria. Ei se nopeus nyt niin luja ollut, että siinä olisi mitään rajoituksia rikottu. Voisi kalkkikset vähän relata, kyllä me nuoret osataan ja tiedetään nämä hommat jo. Ja siis mitä korvista? Pomo putsasi toisesta korvasta ja sitten toisesta, olivat kuulemma vähän möhnäiset.

Poliisi: Sinulla oli tällä kertaa onnea pelissä sen verran, että tutkanopeutta ei saatu mitattua, mutta pidämme silmällä sinua. Seuraavaksi haluaisin kuulla, mitä sinulla on sanottavaa tästä anastustapauksesta.

Armas: Mistä anastustapauksesta? En tiedä mistään mitään.

Poliisi: Meillä on asianomainen, joka on tehnyt rikosilmoituksen anastetusta lippalakista. Tämä lippalakki on nähty teidän hallussanne, joten voisitko vastata esittämääni kysymykseen.

Armas: En se minä ollut. En varmasti ollut. Se oli toi minun jengibroileri, äh, jengiboileri, äh, äh, jengiveli Oiva Lohtanderilainen. Mutta ei se sitä mitenkään anastanut. Se vaan löysi sen. Siinä oli sellainen söpö pupu ja kaikkea, niin vähän aikaa sillä leikittiin. Ihan varmasti meni niin. En ollut varmastikaan minä osallisena. Voisinko saada kupillisen vettä? Suuta kuivaa.

Poliisi: Jahas. Jos sovitaan, että käytte pojat yhdessä palauttamassa lakin sinne mistä sen otittekin, niin saatetaan tämä painaa villaisella. Sitten viimeisimpänä asiana haluaisin kuulla sinun vastineesi tästä vandalismista. Tästä jätteiden levittelystä pitkin poikin. Silkkaa hölmöyttä.

Armas: Niin, siis joku ihana oli laittanut nälkäiselle pienelle pentupololle naminappuloita lenkin varrelle. Jengiveljet ohjastivat ystävällisesti uudenkin tulokkaan namien luokse ja voi että kun sai näitä vetää mahan täyteen niin että napa paukkui.

Poliisi: Niin. Siis, tämähän on hevosenlantaa, jossa sinä olet selkeästikin tassutellut ja levitellyt pitkin poikin.

Armas: E-en, enhän minä nyt siis oikeastaan tuollaisia edes muista. Mitä lie äsken höpötin.

Poliisi: Ja siksi valuu kuolakin suupielestä jo ihan ajatuksesta? Meillä on kerättynä tassunjälkiä, että se on turha esittää ettetkö tällä rikospaikalla olisi ollut. Lisäksi meillä on kuvamateriaalia jossa selkeästi näkyy sinun sotkeutuneen tähän ulosteeseen. Vielä lisänä olet pomon syliin mennessä läpsäissyt pomoa tassulla suoraan suulle. Mitä sanottavaa sinulla on tässä?

Armas: Ei varmasti ole minun tassun jäljet. En ole sellaista herkullista namipaikkaa edes nähnytkään. Sitäpaitsi tarkoitukseni oli työntää molemmat etutassut pomon naamalle ja takatassut ja mahanalus paidalle, jotta olisi pomo vielä paremmin saanut haisteltua niitä ihanaisia namipalloja, joita sain nautittua.

Poliisi: Eiköhän tässä ollut tarpeeksi tällä kertaa. Pomo taitaa olla jo ovella odottamassa. Toivottavasti ei nyt tarvitse tavata uudelleen. Soitellaan, jos tästä jotain jatkoja seuraa. Koita nyt elää koiriksi. Ja perromobiilissa pitäkää volyymit asiallisella tasolla vaikka kuinka Who let the dogs out olisi maailman paras jengibiisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: