Double extreme makeover

Tällä viikolla on tapahtunut Armakselle paljon aikuistumisriittejä ja koko jengi on ottanut ensimmäiset keväiset askeleet. Pomo kaivoi kevät vaatetuksen esiin. Kuinka ihana onkaan lähteä ulos, kun ei tarvitse viritellä kaikenmaailman talvivaatetuksia aina päälle. Kaksi kolmesta karvajalmarista pääsivät turkeistaan.

Oivaa metsästettiin ensimmäisenä turkin alta näkyväksi. Vaikkei Oiva hirveästi parturoinnista välitä, niin hän on yksi kaikkein hauskimmista parturoitavista. Pitkässä turkissa Oiva näyttää enemminkin masentuneelta Karjalan evakkomummolta kuin kunnon jengiläiseltä. Karvan lähtiessä valepuvun alta paljastuu aina iloinen ja hymyileväinen setämies. Armas seurasi ajelua mielenkiinnolla. Surina ei pelottanut, vaan enemminkin oli kiinnostunut laitteesta. Kuitenkin tyytyi lopulta vain seuraamaan ja puuhastelemaan omiaan. Jengin kerhotila on sisustettu melkoisen minimalistisesti, mutta nyt tilaisuuden tullen Armas lisäsi jokaiseen huoneeseen ja jokaiseen mahdolliseen kulmaan espanjalaisia sisustuselementtejä, kun Oivan irronnutta karvaa piti kuljetella kaikkialle. Ihan täysin minun huomaamatta oli Armas myös syönyt karvatuppoja. Tämä paljastui seuraavana aamuna, kun aamu aloitettiin oksennuksella, josta ulos työntyi ison kuusen kävyn kokoinen huopunut karvapötkö. Onneksi tuli ulos yläkautta ja nyt seuraavalla kerralla osaa katsoa tarkemmin, kun tuo pöhelö näköjään syö ihan mitä vaan.

Myönnän, että välillä ajelen poikia ihan täysin itsekkäistä syistä. Lyheksi ajetussa turkissa jengiläiset tuppaavat painautumaan huomattavasti enemmän pomon lähettyville. Nytkin jo pitkään odotin, että kylmimmät säät loppuisivat, jolloin ajelussa olisi jotain järkeäkin. Ja sainhan Oivasta äärimmäisen läheisen kainalokaverin yöksi. Jossain vaiheessa vuosien varrella opin sen, että molempia vanhempia jengiläisiä ei kannata ajaa kerrallaan, koska muuten on edessä pari erittäin hikistä yötä, kun molemmat tunkevat ihan kiinni. Yhden läheisen lämmityspatterin sietää ihan mukavasti. Niin, järki tietenkin toimi kahdella koiralla, mutta kolmella koiralla nähtävästi joku aivopieru ajatteli, että riittää, ettei yhtä ole ajeltu. Tuhnuisesta aivopierusta pääsi kärsimään nyt koko kroppa.

Toinen karvattomuuden uhri oli Armas. Aika on mennyt hurjaa tahtia, pienestä pennusta on kasvanut jo nuorukainen. Onhan se jo aikuisuuden riitti, että päästetään irti siitä pienen pojan ulkonäöstä. Se pehmoinen untuvainen turkki ei enää kasva takaisin, vaan karvakin muuttuu ison pojan karvaksi. Kävimme parturissa kasvattiyksikössä, koska ensimmäisellä kerralla on mielestäni hyvä, että peukalollisia käsiä on tilanteessa enemmän kuin kahdet. Tämä oli ensimmäinen kerta kun siellä sisällä olemme Armaksen kanssa käyneet sen jälkeen, kun hänet meidän jengiin sijoitettiin. Menimme sisälle takaovesta, koska yksikössä vakituisesti asustavilla neidoilla oli kaikilla meneillään Hullut Päivät. Armakselta hieman löystyi peräpään kiinnitys siinä vaiheessa, kun tunnisti paikan ja vastaanottavat ihmiset. Häntä ja lonkat vaativat pientä ruuvaamista takaisin paikoilleen sen twerkkauksen jälkeen. Oli ehdottoman kiva nähdä. Tai ainakin oli kiva nähdä siihen asti kunnes käynnin todellinen luonne paljastui.

Ajelu sujui kohtalaisen hyvin ensimmäiseksi kerraksi. Tuli toki vain lisää todisteita siitä, että Armaksen virallinen nimi on vähintään ironisesti keksitty. Virallinen nimi viittaa siihen, että kyseinen heppu olisi hiljainen. Tätä virallista nimeä ei koskaan ole käytetty, sillä se ei ole läheskään niin pelottava, kun mitä jengiläiseltä vaadittaan. Siksi siis on otettu Armas Yrmyläinen jenginimeksi. Ulinasta ja jutustelusta huolimatta karva saatiin ajettua ja alta paljastui komea poika. Ja nuo silmät. Maailman kauneimmat silmät. Toki meni lähes päivä, ennen kun aloin tajuta, että kyseessä on se ihan sama Armas-poika kuin se aikaisempi moppipää.

Ihan vain itselle muistutuksesi tulevaisuutta ajatellen, että vaikka kuinka tuntuu hyvältä ja turvalliselta laittaa pentu nukkumaan sängyn kulmaan, jossa molemmilla puolilla on seinä, saattaa se pitkässä juoksussa olla hitusen ongelmallinen paikka. Armaksella on tapana nukkua edelleen pääni yläpuolella, jossa hän saattaa välillä käyttää samaa tyynyä pomon kanssa tai sängyn kahtia jakavaa tyynyä, jossa toinen puoli on Uskon ja toinen Armaksen. Ongelma tuli esiin nyt turkin lyhennyttyä. Armas kaipaa aivan samalla tavalla läheisyyttä kuin isommatkin pojat. Nyt kuitenkin tuli aivan täysin uudenlainen ongelma, kun Armas päätti hakea läheisyyttä asettumalla tiiviisti pääni ympärille kuin karvahattu. Olen nyt parina yönä herännyt siihen, että olen hartioista ylöspäin täysin litimärkä hiestä. Ei ole ihminen luotu nukkumaan karvahattu päässä. Ei ainakaan sisätiloissa. Armas toki auttaa ja nuoleskelee hikeä otsalta ja hiuksista pois. Minun herääminen kuitenkin tapahtuu vähintään siinä vaiheessa, kun Armas yrittää hikipisaraa nuoleskella pois korvastani ja kieli ylettyy kutakuinkin tärykalvolle asti.

Näin erityisaikoina emme isovanhempia pääse katsomaan ja piristämään niin usein kuin aiemmin, joten yhteydenpito pitää hoitaa toisella tavalla. Vanhukset saivat joululahjaksi valokuvakehyksen, johon saattaa kännykällä lähettää valokuvia. Olemme siis jengin elämää jakaneet ahkerasti. Vaaripappa ihmetteli Armaksen muodonmuutoksesta lähinnä vain sitä, että mihin hänen otsatukkansa jäi. Nythän oli kaikki ajettava, mutta katsotaan, että minkälaista karvoitusta hänelle tulevaisuudessa jätetään, vai onko hän porukan kalju. Rotupiireissä tietenkin osa ottaa negatiivistesti nämä tällaiset karvojen kanssa pelleilyt, mutta näistä ei koiralle ole haittaa. Pikimmiten päinvastoin. Usko rakastaa aamun hiustenhoitohetkeä, se on meidän kaksinkeskistä aikaa. Oivakin aina vaatii oman hiustenhoitohetken, ihan täysin riippumatta siitä, että onko hänellä mitään karvoja mihinkään järjestykseen aseteltavaksi. Jätetyt karvatupsut tuntuvat naurattavan ja hymyilyttävän ulkona vastaantulevia ihmisiä, joten iloa on mukava jakaa. Uskon töyhtö piti muutama vuosi sitten ajaa pois, sillä poika työnsi päänsä takiaispensaaseen, eikä karvoitusta ollut enää mitään mahdollisuutta selvittää. Usko näytti puliuskona niin omituiselta, etten ollut koiraa tunnistaa. Yöllä kun avasin silmäni, niin sain melkein sydänkohtauksen, kun unisilla silmilläni katsottuna vieressäni nukkui Osmo Soininvaara. Sen jälkeen töyhtöön ei olla koskettu. Oivalla välillä on kaikki karvat ajeltuna päästä, mutta ilman irokeesia Oiva näyttää aivan liian kiltiltä ollakseen jengiläinen. Irokeesi on kerännyt vankkumattoman fanikunnan lähinnä miehistä.

Armaksen toinen aikuistumiseen liittyvä riitti oli uuden talutushihnan hankkiminen. Pentuhihna oli jo alusta lähtien historian huonoin ostos. Olisi pitänyt tajuta se jo kaupassa, mutta toisaalta siellä ei käytännössä ollut muita vaihtoehtoja. Kyseinen hihna oli kevyt ja pieni lukko sopi siten koiralle, mutta omistajalle hihna oli tuskaa. Koiraa olisi pitänyt ulkoiluttaa tuolla hihnalla viiltosuojahanskat kädessä. Kädensija oli pehmustettu, mutta koko muu hihna oli teräväreunainen. Ja kun talutetaan varsinkin pentua, niin siihen hihnaan on aivan välttämätön välillä tarrautua kiinni mm. teitä ylittäessä tai muita ohittaessa. Onneksi vihdoin pääsin tuosta eroon.

Olen isommille jengiläisille ostanut aikanaan pehmeät ja mukavat hihnat. Mielessäni oli jo epäily siitä, ettei tuonlaisia hihnoja enää tehtäsi, mutta päätin kuitenkin tuohon pieneen puotiin, josta aikaisemmat hihnat olen ostanut, astua sisään ja kyselemään. Paikalla oli kaupan omistaja, jonka kanssa ihmettelimme kyseisen merkin hihnatelineellä. Omistaja sanoi, ettei heillä varmastikaan näitä kuvailemiani hihnoja enää ole, vaan nykysin kaikki on lähinnä hirveän hienoja grip hihnoja. Varmasti kyseiset hihnat on hyviä, mutten sellaista halunnut. En luovuttanut halustani ja kävin hihnarekkiä lävitse ja löysin kuin löysinkin yhden hihnan, jota etsinkin. Myyjä oli hieman yllättänyt kyseisestä löydöstäni, hän ei edes tiedostanut, että hänellä oli tuollainen vielä myynnissä. Kassalla mies katsoi hintalappua ja kertoi, että huomaa siitä, että kyseinen tarra on tulostettu vuonna 2015. Tuli melkein nostalginen olo, että luultavasti ostin Armakselle täysin samasta erästä hihnan, kun mitä Oivalle on aikanaan ostettu.

Hieman haikeudella siis jätämme pienen miehen pentuvaiheen ja otimme aimoharppauksen kohti nuoruutta. Karvan alta ei löytynyt käpylehmää, vaan yllättävän miehekäs ja voimakas vartalo. Onneksi kuitenkin lenkillä kulkiessa vielä näkyy se hötelö ja höntelö peräpää, joka muistuttaa, että viisikuinen setämies se siinä hoipertelee eteenpäin. Liian nopeasti ei saa aikuistua. Kevättä kohden. Aurinkoa, sulavia metsiä ja uusia tuoksuja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: