Oispa kevät!

Lomaviikko takana. Suunnitelmissa oli ulkoilla ja lenkkeillä tehokkaasti, nukkua pitkään ja vain olla. Tässä kirjoitus yhdestä nimettömästä iltapäivästä kuvastamaan yleisesti ottaen koko viikon tunnelmaa.

Lenkille pitäisi lähteä. Mitäs tässä on vaihtoehtona? Pyörätietä tai tien reunaa pitkin lenkille. Nääh, ollaan tehty sitä jo ihan tarpeeksi. Lisäksi siellä on inhottavaa jäätä alla, joten saa jännittää omituisia lihaksia kropassa leukaperien jännityksestä pikkuvarpaiden uloimpiin lihaksiin. Vastapainona jännitykselle täytyy tarpeettomat lihakset pitää rentona, joten perässä kulkevat saattavat pientä rupsutusta joutua kuulemaan ja mahdollisesti haistelemaankin. Kiinassa tätä viheliäistä virusta tutkitaan tuosta poistoilmatiestä, joten mietteliääksi pistää, että olenko mahdollisesti toiminnallani oireeton viruslinko? Turvallisuus syistä jätämmä siis pyörätiet sikseen. Metsäteillekään ei pääse, kun siellä on edelleen vielä hiihtokelpoiset ladut. Annetaan hiihtäjien hiitää silloin kun siihen on mahdollisuus. Lähistön metsälenkit, jotka on tallottu tai läskipyöräilty, on kävelty ihan liian monta kertaa. Pellolla ollaan käyty jo aamulenkki kävelemässä. Ei enää toista kertaa. Siellä tuulee kuin venäläisissä elokuvissa, jonka viima tunkeutuu ihan luuytimeen asti ja muodostaa sinne pientä jäähilettä, joka ei sieltä hetkessä sula. Pitäisikö siis pakata jengi perromobiiliin ja suunnata kohti vehreämpiä lenkkeilymaita?

No niin. Jokaisen tassut, hännät ja päät ovat laitteen sisäpuolella. Kohtaan ensimmäisen haasteen pihasta poistuessa: kääntyäkö oikealle vai vasemmalle? Mistä ihmeestä ihminen voi tässä lumessa ja suljetussa yhteiskunnassa, joka tarkoittaa sitä, että ihmiset lähtevät enemmän ulos, löytää paikan jonne mahtuu? Emme voi mennä tuonne ulkoilemaan, koska mihinkään ei voi jättää autoa. Eikä tuonne samasta syystä. Tuohon näköjään joku juuri jättää auton bussipysäkille ja suuntaa koiriensa kanssa tuohon metsään. Ei siis sinne. Jatkan ajelua. Jokainen mahdollinen paikka, johon auto olisi mahdollista saada parkkeerattua on jo varattu. Olisi pitänyt lähteä liikkeelle puoli kuuden aikaan aamulla, jotta jonnekin pääsisi. Mutta kun en halua mennä enää vain jonnekin. Haluan mennä niihin meidän metsiin. Niihin metsiin, joissa tietää ne puut, pöpeliköt ja mäen nyppylät.

Jostain saan päähäni suunnata pienelle järvelle, jonka ympäri pääsee kävelemään. Se on hieman piilossa, joten kaikki eivät sitä tiedä. Kappas. Tännehän pääsee ajamaankin. Enpä sitäkään miettinyt, että entä jos ei olisi päässytkään autoa parkkeeraamaan. Loistavaa. No, mutta voi peehana. Täälläkin on auto. Mutta jes. Se on virolaisten auto. Ne on sen verran fiksua porukkaa, etteivät ne missään nimessä lähtisi tuonne metsään rämpimään. Ei, se on meidän suomalaisten urpojen hommaa. Olinkin oikeassa, sillä siellä miehet olivat laittaneet ison nuotion järven jäälle ja istuivat pilkillä. Vähintään samalla mielenkiinnolla kuin millä minä katselin heidän nuotiotaan, he katsoivat meidän jengiä, joka suunnisti kohti järven reunaa.

Hei. Täällähän on joku kävellytkin muutama lumisade sitten. Täällä on tässä kävelyurassa selkeästikin hankikanto. Tästähän tulee mukava lenkki. Se on sen reilut neljän kilometriä ja siihen menee tässä maastossa tunti. Ei muuta kuin menoksi. Vitsi miten hienoa. Täällä ollaan pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa Armaksen kanssa. Tämä järvi on meille mieluisa, sillä täällä on kesäisin meidän pitkäaikasimmat joutsenkaverit. Samat joutsenet aina järven kosteikkoalueelle tekee pesänsä. Se on turvallinen paikka, kun sinne ei kävellen pääse mikään eläin. Loppukesästä nämä ylpeät vanhemmat aina tuovat nuorukaiset näytille, jos olemme koko jengi uimassa. Nyt ei joutsenia vielä tietenkään näy. Ehkä jo kuukauden päästä.

Jahas. Nyt osuttiin sitten sorkkaeläinten reitille. Uskolla meinaisi nenä viedä, mutta pärjätään kuitenkin. Koirilla on täydellinen hankikanto. Oiva ja Armas juoksentelee yhdessä ympäriinsä. Jommalla kummalla on aina keppi suussa. Usko pysyy pomon perässä. Loukkaantui, kun kielsin haukkumasta. Eihän me nyt metsään voida mennä ja rikkoa metsänrauhaa haukkumalla.

Nyt sitten pitäisi tämän suon läpi päästä kävelemään. Onneksi kuitenkin on sen verran lunta, niin jalat säästyvät kuivina. No voi pevkele. Sinnehän se oma koipi sitten upposi kaiken lumen alle ja ihanan märkään suohon. Onhan se pevkeleen haatana nyt tietenkin niin, että just tässä kohtaa siellä maa on jo sula ja jalka uppoaa. Karvalliset jengiläiset kerääntyvät ympärilleni ihmettelemään, miten pomon pituudesta katosi puolisen metriä yhtäkkiä. Heillähän tietenkin jalat edelleen kantaa hangella. Kampean itseäni ylös. Toinen jalka humpsahtaa hangesta läpi. Ei haatana. No, nyt on sitten molemmissa jaloissa märät kengät. Huippua. Eihän tässä ole enää kuin puolet lenkistä jäljellä. Jes. Nyt hanki taas kantaa.

Nyt ei kyllä tämä jälkienjättäjä seuraa sitä polkua, millä tämä kesäisin kierretään ympäri. Seurataan kuitenkin noita jälkiä, sillä täällä puolella järveä ei olekaan koko aikaa hankikantoa. Tämä on kyllä ollut ehkä typerin kohta kiivetä tuon kallion päälle, mutta hyvin tässä lumen avulla pääsee kiipeämään. Nyt kun vaan oma tasapaino pitää. Armas pevkeleen pevkele kakara. Et voi tulla ja hypätä päin. Melkein lensin täältä kallion reunalta alas. Pevkele. Sitten olisi kyllä oltu pulassa. Menes etsimään se Oiva ja rellestäkää keskenänne. Minä seuraan näitä jälkiä. Niin. Nämä jäljet loppuu tähän. Keskelle kallionlakea. Miten ja miksi? Ei ole ensimmäinen kerta, kun seuraan jälkiä ja ne loppuvat kesken kaiken. Potkin vähän lunta, josko löytäisin jälkien jättäjän. En löydä. Ei tässä muuta vaihtoehtoa ole kuin se, että hänet on vinssattu jonnekin helikopteriin ja nyt ne tuolla jossain lämpimässä naureskelee, että saivat yhden urpon jekutettua kiertämään lenkkiä. Juuri tähän kohtaan ne jäljet tietenkin loppuvat, kun takaisin samoja jälkiä ei viitsi lähteä kulkemaan, mutta kulkemista jatkamalla ei voi tietää minkälaiseen rämpimiseen sitä joutuu. Tai siis kuinka pitkään rämpimiseen, koska heti kun otan ensimmäisen askeleen hangella joudun toteamaan, että tässä kohtaa ei ole minkäänlaista hankikantoa, mutta lunta mukavasti nivusiin asti. Koiruudet tulee taas katselemaan omaa äherrystäni. Otan uuden askeleen. Uppoan taas. Huomaan parin kymmenen metrin päässä sorkkaeläinten kulkureitin. Sinne pitäisi päästä. Siellä taas hanki kantaa. Ei haatanan pevkeleen pevkele. Hiki alkaa valua pitkin selkää, kun jokaisella askeleella joudun ponnistaa puolen metrin lumihangesta eteenpäin.

Pääsen lopulta eläinten kulkureitille, jossa hanki kantaa. Seuraan jälkiä. Ne lähtevät laskeutumaan kalliolta alas hieman liian aikaisin, mutta en edes harkitse normaalia reittiä. No niin, ollaan taas heinikossa, vain noin 50 metrin päässä järvestä. Yritän asettaa itseni kartalle, jonne mielestäni itseni oikeaan kohtaan sijoitan. Seuraan jälkiä. Huokaisen syvään, kun tälläkin kertaa jäljet loppuvat kuin seinään. Olisi ehkä pitänyt ymmärtää, että jos eläimetkin ovat sitä mieltä, että tästä ei kannata kulkea, niin itsekin olisi voinut kääntyä ympäri ja harkita toista reittiä, mutta olin näköjään hikoillut kaiken terveen järjen pois.

Edessäni näen metsänreunan, joka on noin 50 metrin päässä. Siellä on polku, jossa aivan varmasti on kunnolla kävelty ura. Helppo tehtävä. Sinne kun pääseni, niin tiedän hangen taas kantavan. Niin, olisi helppo tehtävä, kunhan sinne pääsisi. Nyt hanki upottaa samalla tavalla kuin kalliolla äskettäin, mutta lumen alla ei ole kovaa maata vaan pehmeää heinikkoa, josta ponnistaminen on haastavaa. Alan käydä pääni sisällä seuraavankaltaista dialogia:

Ei haatanan haatana sitä on ihminen tyhmä, kun pitää tällaiseen paikkaan taas lähteä. Ei pevkele, kun olet tyhmä. No joo, olen idiootti, mutta ei tässä voi kääntyä takaisinkaan. Haatanan haatanan haatana mä mikään mintun Mika Myllylä ole. Ei minttu sentään. Ei mintun minttu. Nyt pojat, kiva että tulette tarkistamaan, että pomolla on kaikki kunnossa, mutta nyt kannattaa pysyä hitusen poissa tieltä. Ei pevkele, miten mintun huono kunto sitä ihmisellä voi olla. Kymmenen metriä ja hiki valuu. Ei haatanan läski, liikuta sitä ruhoa nyt. Tai jää läski siihen. Avaa kuitenkin takki, jotta pikkulinnut saa tosta keskivartalon talipallosta nakuteltua itsensä kylläiseksi. No en mintun mintun minttu meinaa nyt pysähtyä. Ei haatana.

Lopulta tulin tulokseen, ettei meikäläisen kunnolla tai millään tahdonvoimalla tuota viimeistä pariakymmentä metriä olisi järkevässä ajassa saanut tarvottua. Alkoi jo hieman hämärtää, sillä sakea lumimyräkkä oli jo hetken aikaa sitten alkanut. Näinpä tarjosin mahdollisille luontokuvaajille Vuoden luontokuva -materiaalia, kun heitin itselleni kontalleen ja konttasin tuon lopun matkan metsänreunaan. Konttaaminenhan oli sitten poikien mielestä maailman hauskin leikki, mitä saattoikaan keksiä. Kainalon alta oli ihana käydä työntämässä päätä ja lirpsutella pomon kasvoja. Harmi vaan, että sillä kielellä oli juuri lirpsuteltu namipalaksi peuran papanoita.

Lopulta pääsin metsänreunaan ja huomasin olevani noin sata metriä väärässä suunnassa kuin missä uskoin olevani. Luovutin ja kuljimme lopun matkan järven jäällä tiukasti rantaa seuraten. Totesin, että jos melkoisen kokoinen nuotio jäällä piti kaksi pilkkijää pinnalla, niin kyllä se meidätkin pitää. Kokeilin vielä yhdestä pilkkireijästä jään paksuutta ja en onnistunut ylettää jäänreunaan asti. Uskoin siis jään kantavan.

Lopulta pääsimme takaisin perromobiiliin. Matkaan suttaantui vajaat puolitoista tuntia. Olin litimärkä hiestä, mutta väsähtäneitä olivat kyllä karvallisetkin versiot. Olivat saaneet ja joutuneet rellestää pidemmän pätkän, kuin mitä oli suunniteltu. Hiljaisuuden vallitessa suuntasimme takaisin jengin kerhotiloihin päiväruoalle ja peiton alle lämpimään. Mielessäni toivoin vain tämän pitkän talven loppua ja sitä, että tuo lumi nyt tuolta lopulta tajuaisi sulaa pois. Oispa kevät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: