Kesän viimeiset muuttoperrot

Olisi muuttopäivä, mutta ainakin lyhyt päivitys pitää kirjoittaa. Hyvin ehtii, koska muutto on tarkoitus toteuttaa kun hieman viilenee. Järkevä jengi olisi ehkä pohtinut toista päivää, mutta Pomo sen tälle päivälle ehdottomasti halusi, sillä huomenna aamulla olisi tarkoitus aloittaa uudessa työssä, joten kivempi että ainakin muutto on sitten hoidettu ja helpompi keskittyä vain töihin ensi viikolla. Pomo on ollut erittäin kiireinen puuhastelun kanssa. Eilen illalla Oiva kaivautui suoraan syliin kiinni, eikä suostunut pitkään aikaan siitä lähtemään. On nähtävästi puuhastelu syönyt syliaikaa. Raukkaparat ovat täysin hyljättyjä ja väsyneitä itsekin tilanteeseen. Kuten kuvasta näkyy.

Armas pääsi viikolla kunnolla matkailun makuun. Kävi esittäytymässä ihan Helsingissä asti. Toki hänen mielestään ei ollut ajomatkan arvoista vain päästä vähän siliteltäväksi. Kerhotiloihin palatessa täytyikin kasata kaikki perrolaiset perromobiiliin ja tyhjentää kuorma suoraan jokeen.

Muuten perrolaisilla menee hyvin. Hieman surkea ja haikea mieli on, koska yksi hieno läheinen perrolainen jouduttiin päästämään kivuistaan kesätuulen kuljetettavaksi. On siis isojen muutosten aika. Mutta eihän ole loppuja, vaan on aina vain uusia alkuja.

Karvaiset perrolaiset kävivät tutustumassa uuteen kerhotilaan. Armas innostui asiasta niin paljon, että päästi mojovat kääröt lattialle. Tuli heti kotoisa olo siinä siivoillessa. Oiva piti huolen, että pihan rajat tulivat tutuiksi. Sai Oivan puolesta vihreää valoa. Hyvät tuoksut ja sopivasti tilaa liikuskella. Usko sen sijaan halusi henkilökohtaisesti tarkistaa kaikki kaapit. Ilmeisesti hän halusi varata suurimman kaapin, josta voisi tehdä hänelle pallokaapin, joka olisi aina pullollaan lempipalloja.

Kaikkinensa koko jengi on onnellinen, kun päästään tilanteeseen, että tavaroita voi alkaa laittaa paikoilleen eikä vain pakata. Ja kaikki tavarat on nyt käyty läpi, eli kaikki turha on kuljeteltu roskiksiin. Turhaksi todettiin myös jengiläiset ylimääräinen karva. Suunnitelma oli, että kun päästään uuteen kerhotilaan ympäristöön paikanpäälle, niin ollaan samalla komeita mutta myös sulaudutaan hyvin joukkoon. En ole tämän toteutumisesta aivan nyt varma, sillä nopealla katselmoinnilla näkyi enemminkin karhukoiria ja metsästyskoiria. Ei tällaisia komeita vesikoiralaisia. No, jos ollaan erilaisia, niin sitten mennään ja erottaudutaan eduksemme omalaatuisuudella. Sinne siis!

One thought on “Kesän viimeiset muuttoperrot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: