Perroparty!

Tällä viikolla otettiin taas yksi askel kohti aikuisuutta. Montaa askelta ei enää ole jäljellä tämän jälkeen. Yllättävän nopeasti vuosi menee ja on välillä vaikeuksia muistaa, että Armas on vielä viettämässä kokelasvuottaan. Vaikkakin, jos nyt peitän Armaksen korvat, ettei kuule, niin kyllä alkaa näyttää siltä että kaverista voidaan leipoa ihan virallinen jengiläinen.

Mutta siis tällä kertaa aikuisuuden askeleen merkkinä oli, että viimeisin pentunappulapussi alkoi tyhjentyä, joten siirtyminen aikuisten ruokaan alkoi. Ei onneksi masumörrykkä tai muukaan suolen osa ottanut muutosta nokkiinsa. Onhan hän omatoimisesti jo tutustunut aikuisten ruokaan aina jos silmä välttää. Ainoastaan ruoan vähyydestä valitetaan edelleen. Kavereiden kupeille pyritään ahnaasti. Armas onneksi ei sen yhden kerran jälkeen ole yrittänyt tunkeutua ruokapussille, mutta jos annettaisiin tilaisuus, niin varmasti söisi niin paljon, että napa ratkeaisi.

Viikolla sattui kuumaakin kuumemmat päivät, jolloin itse kullakin alkoi aivojen lämpötila nousta ja ajatus puuroutua. Onneksemme työvuorot harvinaislaatuisesti osuivat yölle. Yöllä yhden aikaan pääsi käymään sitten vähän enemmän kävelyllä, kun työvuoro loppui.

En sitten tiedä, että kumpi meistä oli höperömpi, Usko vai minä, kun lopulta sitten yövuorot lopetettiin ja siirryttiin normaaliin rytmiin, niin nukkumaanmeno osoittautuikin haasteeksi. Menin illalla sänkyyn, mutta Usko kun oli aiempina öinä huomannut, että minä menenkin hänen nukkumaanmenoaikana työhuoneeseen, niin hänhän nousi ylös ja laahusti sinne. Kolaus vain kuului, kun umpi väsyneenä itsensä sai pöydän alle nukkumaan. Hetken päästä Usko nousi kummissaan, kun ei kukaan häntä seurannut töihin. Lähti sitten haahuilemaan pitkin poikin ja asettui sohvalle. Aistin kuitenkin, ettei ollut ihan rentona. Tässä vaiheessa itse oli pakko nousta kutsumaan Uskoa, että tulisi vain makuuhuoneeseen. Kuitenkaan yhden yhtä yötä hän ei eläessään ole nukkunut toisessa huoneessa kuin pomo. Siis jos pomo on ollut kotona. Lopulta suorahäntäinen ja surkea Usko tuli perässäni makuuhuoneeseen. Tajutessaan, että nythän nukutaan, niin silmät kirkastuivat ja hän asettautui omalle paikalleen syvästi huokaisten ja jo hetken päästä kuului tuttu ja turvallinen unipuhina.

Naureskelin itsekseni, että eipä se Uskon senioriteetti tule yksin, kun tuolla lailla höperöityi ja fiksoitui aikataulumuutokseen. Jätin huomioimatta oman höperyyteni siinä, että en osannut rauhoittua paikalleni, kun Usko asettui nukkumaan jonnekin muualle kuin viereeni. Ainakin Oivan ja Armaksen katseista saattoi päätellä, että olimme molemmat sekaisin.

Viikonloppuna saimme sitten onneksi erittäin mukavaa tekemistä. Armaksen kasvattiyksikön henkilökunta oli päättänyt lähteä kesäpäivää viettämään mökin rauhaan. He eivät lopulta kuitenkaan ihan hirveästi rauhaa halunneetkaan, koska pyysivät meidät mukaan. Näinpä pakkasimme perromobiilin aamuisella ja suuntasimme heidän luokseen. Armaskin jaksoi hyvin yli tunnin matkan autossa. Heti kun huomasi, että menemme jonnekin kauemmas, niin rauhoittui. Oli positiivinen yllätys.

Päästyämme perille, odotti meitä viiden karvajengiläisen huutokuoro. Nopeasti he kuitenkin tunnistivat meidät liittolaisiksi ja viimeistään aamupäivän yhteisuinnilla pääsimme sinuiksi toistemme kanssa.

Päivä oli lämmin, muttei liian lämmin. Oiva koetteli herrasmiesmäisesti liehitellä leidejä, toki epäonnistuneesti. Usko puuhasteli porukassa mukana, mutta viimein kun kahdeksan vuotta alkaa täyttyä, niin ei tarvinnut laittaa esitystä pystyyn. Toki piti perunoiden pesuun tunkeutua kainalon kautta antamaan suudelmia, mutta sehän on vain normaalia.

Bileiden päätähdeksi nousikin Armas. Hän tajusi tavaroiden etsimisen ja esittelyn hauskuuden. Mökin alta löytyi ties mitä tossuista, ämpäristä ja leluautoista aina maalisuteihin asti. Parhaat löydöt olivat selkeästi ne, jotka saivat pomon liikkeelle ihastelemaan löytöä myös. Jokaista löytöä piti esitellä koikkaloimalla pitkin poikin pihaa, samalla sivusilmällä varmistaen, että kaikki varmasti näkee. Välillä hän sai jopa yhden neidin juoksukaveriksi, mikä oli ihanaa. Ja jos tuli kuuma, niin tässä vaiheessa saattoi vain mennä järveen hetkeksi istumaan.

Kaikki nauttivat mukavasta mökkipäivästä hyvässä seurassa. Isommille jengiläisille tämä oli ihan tuttu kohde, mutta Armakselle ensimmäinen käynti. Vähän Armaksen piti ulista, jos koko ajan ei ollutkaan pihalla tekemistä tai varsinkaan yleisöä hänen tempuilleen, mutta hienosti poika oli. Kotimatkalla ei näkynyt yhden yhtä perrolaisen päätä, kun kaikki köllöttelivät tyytyväisenä päivän riennoista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: