Voihan levä!

Nyt levä on saavuttanut meidänkin lähistöllä olevat vedet. Kauempana vielä sentään löytyy puhtaita pieniä lampia. Kuitenkin yllättävän kauan nämä lähistön vedet levättöminä olivatkin. Onneksi ei sentään enää olla vain uimisen varassa, vaan ollaan päästy ihan lenkkeilemäänkin. Tälle viikolle osui kolme hyvää lenkkiä: yksi kutakin päälaatua, jos noin voi sanoa. Nämä siis: ihan vartavasten uuteen paikkaan ajo, kauppamatkalenkki ja omasta pihasta lenkki.

Kaapattiin karvaton eno mukaan naapurikunnassa sijaitsevalle merkitylle reitille lenkille. Aluksi maasto vaikutti olevan samanlaista metsämaata kuin kaikki mahdolliset maat ja mannut, mitkä on jo kierretty. Ehdin jo hieman pettyä. Pienen matkan päästä kuitenkin maisemat vaihtuivat järviin ja pieniin harjuihin. Armaksella oli vähän vaikeaa, kun hänhän kulki näppärästi kuin metsäkauris hyppyvauhtibensalla. Kuitenkin aina kovemmissa nousuissa piti palata pää pyörien ja ihmetellen kuuntelemaan, mitä höyryveturin ääntä sieltä kuuluu. Lopulta kuitenkin tämä personal raineri oli aina tsemppaamassa, että höyryveturit jaksoivat mäen päälle.

Tuo paikka korvamerkitään kyllä meidän lenkkimaastoksi. Ei ollut selkeästi mikään ihmisten ehdoton suosikkikohde, mutta silti todella kaunis. Ei vielä vedetty edes sitä pisintä lenkkiä, vaan valittiin maisemareitti. Pidempi reitti olisi osittain kulkenut tiellä. Ehkäpä lomalla voisi käydä senkin kokeilemassa.

Toisella lenkillä pomo onnistui mokata ihan huolella. Katselin kyllä kartat, mutta en niin kamalan tarkasti jaksanut katsoa sitä, että kartta ja itse maasto eivät kohdanneet. Tai siis jos rehellisiä ollaan, niin pidin karttaa huonona, kun ei vastannut todellisuutta. Perromobiili parkkeerattiin näppärästi parkkipaikalle, jossa kyllä luki tavoittelemamme kohteen nimi ja innolla lähdettiin liikkeelle. Olin innoissani, kun reitin varrella oli kilometritolpat, joten oli helppo katsella ja seurata kuljettua matkaa. Kun kilometrit alkoivat lähestyä lähtöpaikan taululla olevaa määrää alkoi mielessäni vihdoin nousta epäillys. Ja näinhän se oli. Eli se km määrä ei ollut lenkki vaan matka siihen paikkaan, mihin olin mielestäni tullut lenkille. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin laittaa leuka rintaan ja kääntyä samaa reittiä takaisin. Toinen vaihtoehto, joka olisi ollut ehkä kilometrin lyhyempi, olisi kulkenut tienreunaa. En edes harkinnut sitä.

Tuostakin lenkistä lopulta kuitenkin selvittiin. Onneksi taivas veti pilveen, koska ilman mukana olevaa vettä tuollaisen kävelyn tekeminen ei ollut se kaikkein järkevin teko. Loppu päivän karvalliset jengiläiset viettivät kyllä melko rauhallisissa tiloissa. Ei ollut järkevää niin lähekkäin tehdä pidempiä lenkkejä, kun edellisestä kunnon lenkistä oli aikaa. Onneksi edes Usko ei tullut jäykän oloiseksi. Onni oli sentään pehmeä maaperä.

Kolmantena käytiin lenkki ihan omasta pihasta. Nähtiin ensimmäistä kertaa täällä ihan lähietäisyydeltä peura. Taas paljastan mahdollisesti oman luontotaidottomuuteni, mutta tämä peura oli todella iso. En siis ole ihan varma, että oliko se iso vai oltiinko vain niin lähellä sitä ja nuo elukat onkin oikeasti aika isoja. Muistutti kuitenkin siitä, että ne pienet polut, joita tuolla metsässä näkyy, on näiden eläinten kulkureittejä. Pitää antaa niiden kulkea siellä rauhassa ja pitää huoli siitä, ettei vain pääse tapahtumaan tilannetta, että koirat pääsisivät lähtemään perään. Jotenkin kaikkein kamalin kohtalo olisi, että karvaperro lähtisi peuran perään, eikä koirasta sen jälkeen olisi mitään havaintoa. Näitäkin tarinoita valitettavasti kuulee.

Vielä viikko töitä, se tehdään taas pääasiassa yövuoroa. Toistaiseksi näyttää hyvältä sääennusteen mukaan. Karvaton eno ilmoittautui vapaaehtoiseksi lenkkikaveriksi, kunhan meille vihdoin palkallinen vapaus koittaa. Ja kun laajennettiin hieman lenkkimaastojen katselua, niin tässä ympärillä on todella paljon mukavia paikkoja. Viime vuonna olimme Ruovedellä ja pääsimme käymään Seitsemisissä ja Helvetinjärvellä. Silti sielläkin kaikkein upeimmat kohteet olivat ei-kansallispuistoja (kuten Torisevan luontopolku/rotkojärvet uljailla kallioilla ja Siikanevan suo, joka oli upeaa maisemaa silmänkantamattomiin). Odotan innolla että vastaanvankaltaisia piilotettuja helmiä löytyy täältäkin päin. Vaikka tärkeintähän on vain saada olla ulkona ja liikkua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: