Loma, loma, loma!

Koko viikon sekä karvaiset että karvattomat jengiläiset joutuivat vielä yötä myöden olla opiskelijoina kurssilla. Karvaton pomo jaksoi kutakuinkin kaikki päivät (ainakin jos pomon pomo kysyy, niin kerrotaan näin), Usko ja Oiva ensimmäiset kaksi ja Armas yhden enemmän. Lopulta karvaiset versiot luovuttivat ja aloittivat syvän unen työhuoneessa. Armas oli toki sitä mieltä, että vaikka petiin päästiin vasta yhden jälkeen yöllä, niin aamulla herätys pitäisi olla kello kuusi. Muu jengi ei ollut samaa mieltä. Armaksella on äärimmäisen ärsyttävä tapa saada huomiota aamuisin, hän rupeaa haukottelemaan äänekkäästi. Ääni on juuri sellaisella taajuudella, että se tunkeutuu korvasta sisään kuin jääpiikki ja ulottuu juuri sinne aivojen herätysosioon. Onneksi Armas sentään oppi sen, että kun hänet hetkeksi päästi ulos pissalle ja kepin kanssa riekkumaan, niin hän kyllä rauhoittui ja jatkoi unia jopa yhdeksään asti.

Kuitenkin univajaus näkyi, varsinkin iltaisin alkoi viikon edetessä koko porukka olla hieman kärttyisää. Leluista tuli enemmän totisia taisteluita kuin leikkiä. Unipaikkoja puolustettiin ärinällä. Onneksi ei mitään sen vakavampaa. Itselläkin alkoi jossain vaiheessa olla huumori lopussa. Vielä kun lisättiin tuohon se, että jossain vaiheessa piti kisoja herätä seuraamaan, niin eipä ne unet kellään kaksisia ollut. Vaikka olin väsynyt, niin koin kieroa tyytyväisyyden tunnetta siitä, että Mattssonin uintiin kun laitoin herätyskellon soimaan, niin siinä vaiheessa Armas näytti siltä, ettei olisi halunnut herätä, vaan jatkaa unia. Joutui kuitenkin pihalle voitokkaan uinnin jälkeen, jotta ei hetikohta herättäisi.

Kuitenkin, kaikki tuska loppuu aikanaan, kuten tuo väsyttävä koulutus ja meillä alkoi loma. Sitä on odotettu. Ja säät näyttää meitä suosivan. Koko jengi on onneissaan, kun päästään hyvin ulkoilemaan. Nyt ollaan tässä omissa metsissä melkein joka päivä törmätty peuroihin, viimeksi tänä aamuna. Eipä ne kamalasti näytä meitä pelkäävän. Kulkevat rauhassa alle 60 metrin päässä, kunhan vain itse jatkaa matkaa. Ja siis näitä on kyllä eri kokoisia. Tänään seurassamme liikkui kaksi mielestäni normaalikokoista peuraa, mutta on niitä steroidipumpattuja peurojakin näkynyt. Tai sitten se on se sama, peurojen Bull Mentula joka asuu meidän metsissä. Nyt on myös hieman enemmän ihmisiä näkyvillä metsissä. Viikossa saattaa nähdä metsässä jopa kolme eri ihmiskuntaa, omasta mielestäni tämä on melkein jo ruuhka. Tänään aamulla oli liikkeellä puoli seitsemän jälkeen nuori perhe, jossa isä kantoi selkeästi tämän kesäistä vauvaa rintarepussa. Jos vauva oli ihan normikokoinen, niin sanoisin sen olevan maksimissaan 2 kk vanha. Äiti käveli perässä. Hänen ikäänsä en arvoinut. Näkymä sai minut hieman hymyilemään, mutta lopulta, eihän se ota aikaa tai elämäntilannetta, aina on hyvä aika lähteä luontoon. Hyvä vain, jos joko lapsen huuto tai hormonit sinne ajavat.

Kaikkein paras lenkki oli kuitenkin perjantaina. Katselin edellisenä iltana kartasta mahdollisen kauppareissu-ulkoilupaikan. Vihdoin sain kokea tuon omasta mielestäni yhden mukavimmista tavoista ulkoilla, eli matkalla kauppaan. Ja se oli täydellinen paikka. Metsää ja polkuja runsaasti. Ei kierretty kaikkein kauimmilta paikoilta ja silti meni yli tunti aikaa. Ainoa huono puoli oli, että en ollut ensimmäinen, joka paikan löysi. Selkeästi tuo oli koiraihmisten tiedossa. Onneksi kuitenkin ihmiset ovat tapojensa orjia, eli käyvät samoissa paikoissa samoihin aikoihin. Näin ollen meidän jengillä oli helppo navigoida yhden mäen toiselle puolelle, jossa sai olla rauhassa. Pitää tulevaisuudessa vain katsoa kellonajat kuntoon. Onneksi vuosien harjoittelu on opettanut ne ajat, jolloin minnekään ei kannata mennä.

Lenkkeilyn lisäksi ollaan koko jengi katseltu olympiakisoja. Uskon lempikohtana on ne ihastuttavat viisi palloa, jotka näkyvät siellä Tokion edustalla vedessä. Armas seuraa mielellään kaikkia lajeja. Tai ainakin pomoa äärimmäisen lähietäisyydeltä, varsinkin jos jotain jännittävää on tapahtumassa. Armas ei voi ymmärtää, että mieluummin katsoisin kisaa enkä häntä. Aitajuoksua Armas kenttälajeista kuulemma kokeilisi. Voisi vaikka Viivi Lehikoisen kanssa ottaa sprintin. Vaikka kyllä Armas mielellään toimisi myös vaikka vesipoikana joukkueelle. Sitä on harjoiteltu jo kotona. Toki en tiedä, että olisiko urheilijoilla yhtä pitkä piuha kuin Uskolla. Usko kun menee juomaan, niin samalla sekunnilla on Armas kanssa kipossa juomassa. Tällöin Usko lopettaa juomisen, kuten tekee Armaskin ja tuijottaa Uskoa. Toki siis Armas ei juo, vaan kaikki vesi valuu suupielistä pois, usein lattialle. Hetken päästä Usko yrittää juoda uudestaan ja koko homma alkaa alusta. Uskolla on välillä kyllä tämän juniorin kanssa lehmän hermot. Uskoa voi kiusata, kun Oiva on todella tarkka siitä, mitä hänelle voi tehdä.

Oivan kanssa vielä jännitettiin Daniel Stålin kiekonheittoa. Oiva kyllä kovasti kyseli, että miksi ne ei heitä palloa, jotta sen voisi sitten hakea. Niinpä. Pomo on sentään viisastunut ja vaihtanut kiekon palloon. Kuitenkin Oivankin mieli parani, kun katsottiin Silja Kososen pallonmuotoisen esineen lentoa. Hienosti heitti omalle tasolleen. Seurataan edelleen tuon hienon heittäjän kehittymistä.

Lomasuunnitelmat on nyt katsella kilpailut ja sitten ulkoilla kovasti. Listaa on tehty mahdollisista paikoista. Nyt juottopisteitäkin on onneksi muut kuin järvet, että voi sitenkin miettiä lenkkiä. Karvalaiset on onnellisia, että saavat puhdasta vettä eikä tarvi mitään vesijohtovettä aina vaan juoda!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: