Juhlapäivästä juhlapäivään

Koko viikko on ollut yhtä juhlahumua Armaksen ja Uskon kunniaksi. Juhlallisuudet päättyivät jengiseremoniaan. Nyt on Hurmas Yrmyläinen virallisesti otettu jengin täyspäiseksi jäseneksi. Tai ei tuo aina ihan täyspäinen ole, mutta eipä ole kukaan muukaan jengiläinen.

Ensin vuorossa oli Armaksen yksivuotispäivä. Juhlapäivää vietettiin oman jengin voimin. Aamulla nautittiin maksamakkaraa ja nakkeja normiruoan lisäksi. Iltapäivällä tehtiin muutama kierros Noseworkkia. Hurmaksen suurin pelko oli, että hänen täytyy ryhtyä täydellisen isoksi pojaksi yhdessä yössä, mutta hänen onnekseen aikuistuminen ei ole koskaan tässä jengissä pakollista. Ja onhan Hurmas ottanut koko elämänsä hyviä oppeja isommilta jengiläisiltä, että kuinka tulee toimia. Sivistynyt on tuo pieni mies ollut aina. Mitä nyt välillä hyppyvauhtibensaa suonissa virtaa. Ja onhan hän omia hauskoja tapoja myös keksinyt. Armas on meinaa ainoa koira jonka tiedän, joka haluaa ehdottomasti tulla hihnaan kävelemään, vaikka saisi olla irti. Ikä siis olkoon vain numero ja säilyköön tuo höpötinttipoika tuollaisenaan aina.

Kun Hurmas oli saatu nostettua pennusta junioriksi, olikin aika päästää Usko virallisesti eläkkeelle. Kahdeksan vuoden ikä sysäsi mieleltään ikuisen pennun senioriksi. Se on hyvä, että vauhdin kanssa hieman jo hiljennytään, kunhan mieli pysyy nuorekkaana. Toki jos Armas ja Oiva suorittivat Noseworkin sivistyneesti tutkien ja haastaen, niin Usko tunki heti sen suuremmin ajattelematta itsensä tv-tason ja seinän väliin. Hajun sitten lopulta löysi täysin toisesta suunnasta, eli lähentyminen tuli samaa reittiä kuin muillakin, mutta uskomaiseen tyyliin tungettiin mahdollisimman näyttävällä tavalla työn touhuun. Mutta Usko: Hei, älä koskaan ikinä muutu. Pysy aina tuollaisena kuin nyt oot.

Ei viikko sentään vain yhtä maksamakkarailoittelua ollut. Joutuivat karvaiset jengiläiset auttamaan kolmen kuution määrän polttopuita kuljettamisessa varastoon. Toki Armas keskittyi enemmin yhden puun kuljettamiseen pitkin poikin ja Oivan kiusaamiseen. Oiva oli tyytyväinen, kun pääsi tekemään töitä. Pieni parka ei meinannut ymmärtää, että hänelläkin on syntymäpäivä vielä tulossa, vaikkei sitä samaan aikaan toisten kanssa juhlittu. Siksi oli tärkeää, että hän sai kuljettaa suurella kehupalkalla halkoja ainakin suunnilleen oikeaan paikkaan. Usko toimi kevythäkissä tyytyväisenä työnjohtajana.

Viikonloppuna karvaton eno ikuisti karvallisia versioita valokuviin. Ajatus olisi katsoa, jos niistä onnistuisi teettämään taulut seinälle laitettavaksi. Komeista miehistä saatiin aikaiseksi komeita kuvia, joten suunnitelma varmasti siirtyy toteuttamisvaiheeseen. Isommat pojat saivat muutenkin viettää laatuaikaa enon kanssa. Usko ja Oiva jäivät viihdyttämään enoa, kun Armas suuntasi tapaamaan kasvattiyksikön johtajia, omaa tissiäitiä, siskoa ja veljeä. Tarjolla oli maksalaatikkokakkuja ja lenkkimakkaraa. Kaikkein ihaninta oli kuitenkin ihan aivan ihastuttavan hajuinen sisko. Sisko oli niin ihana, että yläaivot menivät oikosulkuun ja kehoa kontroloi ne munaskuukkeliaivot. Se on mies ja miehen ajatukset Armaksellakin. Toivottavasti ei tytöt rupea ihan päätä sekoittamaan, jotta ulkoilu ja elämä sujuisi tulevaisuudessa yhtä sujuvasti kuin nytkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: