Rakas päiväkirja!

Usko Jahas. Tämä on nyt todellakin meidän jengin uusi kerhotila. Olen sen nyt oppinut. Olen vihdoin saanut suoritettua jengin roolituksen mukaiset tehtäväni ja tiedustellut uuden paikkamme lähiympäristön uhkat ja mahdollisuudet. Idän puolella asuu kaksi karvaista jengiläistä. Nämä olen todennut vaarattomaksi. Lisäksi pohjoiseen siirryttäessä olen tehnyt tiedustelutarkastelun mahdollisista jengin uhkaajista. Kahden talon päästä oikealta löytyy yksiJatka lukemista ”Rakas päiväkirja!”

Uudet kerhotilat!

No niin. Vihdoin on saatu urakka valmiiksi. Aikaisempi kerhotila on purettu, kaikki kaapissa olevat pluurankelit on joko pureskeltu tai muuten taitavasti hävitetty. Uuteen kerhotilaan olemme saaneet aseteltua kaikki tavarat paikoilleen ja karvaversiot ovat onnistuneet löytämään jo parhaimmat pötköttelypaikat. Mieli ja hermo lepää hiljaisuudessa. Korkeintaan yhden naapurin pihaan tulevan auton äänet kuuluvat sisälle, mutta muuten eiJatka lukemista ”Uudet kerhotilat!”

Pallopioneerit hätäensiapukurssilla

Pallopioneerien kesäkauden kertausharjoitukset ovat jatkuneet hyvien säiden ansioista. Olemme suorittaneet pyöreiden esineiden vedestä pelastamisia erilaisissa olosuhteissa, kuten joessa ja järvessä. Joesta pelastettaessa tulee ottaa huomioon kaksi seikkaa: se, että vesi virtaa ja kuljettaa palloa virran mukana, joten silmänräpäystäkään ei voi ottaa, ettei pallo karkaa näkymästä. Toinen joella huomioon otettava asia on yleisö. Harjoituspaikka sijaitsee jalankulkijoilleJatka lukemista ”Pallopioneerit hätäensiapukurssilla”