Tarvitaan koko jengi kasvattamaan pentu

Nyt on takana jokaisen koiranomistajan unelmaviikko. Pomo toki toivoi lomalta paluulta pehmeää laskua arkeen. Senhän kohtalo ja ylemmät voimat nähtävästi jengille soi, mutta en ehkä itse ajatellut, että sitä pehmeää tulisi taivaan täydeltä aivan niin paljon. Seuraavalla kerralla tulee olla ehkä hieman tarkempi siinä, mitä toivoo. Viikko on sisältänyt ääriolosuhteita ja niiden kanssa eläminen onJatka lukemista ”Tarvitaan koko jengi kasvattamaan pentu”

Puuha-Pete

Lunta lunta lunta. Jee. Sitä vihdoin tuli sopivasti, tai siis saa sitä tulla enemmänkin, mutta sitä on nyt sen verran riittävästi, että kura on suljettu jäätyneen maakuoren alle. Tällaista sen pitääkin olla. Kuinka hienoa onkaan mennä tiettömille ja poluttomille alueille kävelemään ja vain nauttimaan lumesta. Lumi kun on vielä kevyttä pakkastavaraa, niin ei oikein mukavammaksiJatka lukemista ”Puuha-Pete”

Niin pienen hetken Armas on lumivalkoinen

Kuraa, hiekkaa, kuraista hiekkaa, hiekkakuraa. Jee, lunta ja pakkasta. Lähdetään vauhdilla ulos metsään just nyt ja heti, kun päivänkajo kestää vielä seitsemän minuuttia ennen taas totaalista pimeyttä. Nautitaan kerrankin talvisesta maisemasta. Perhana. Täällä on kaikki ojat vielä ihan sulana ja perro ei ole perro ellei jotain mutakuoppaa löydä möyhittäväksi. Ja sitten taas, kuraa, hiekkaa, kuraa,Jatka lukemista ”Niin pienen hetken Armas on lumivalkoinen”

Sosialistumisesta jorpakkoon

Kulunut viikko on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ihan kirjaimellisesti. Viikon teemaksi on selkeästi noussut sosialistaminen ja sosialistuminen. Kaikki tapaamiset on tietenkin tehty pihamaalla ja karvattomat osanottajat ovat huolehtineet turvaväleistä. Onneksi karvallisten versioiden ei tällaisista asioista tarvitse huolehtia. Lauantaina kävimme tervehtimässä Armaksen kolmevuotiasta puolisiskoa, heillä on sama ihanainen äiti. Pihamaalla sammaleet vain lensivät, kunJatka lukemista ”Sosialistumisesta jorpakkoon”

Raskaan rakkaat häsäeinarit

Kuherruskuukausi tai enemminkin kuherruskaksiviikkoa on ohitse. Armas alkaa näyttää omaa luonnettaan. Periaatteessa juniorjengiläinen on erittäin kiltti. Poika on käytännössä sisäsiisti, ei pyri tuhoamaan mitään ja pienimuotoinen pahanteko on helppo saada loppumaan ja käännettyä johonkin parempaan puuhasteluun. Toisaalta taas tuo on juuri niin jääräpäinen kuin rotuun voi odottaa. Maanantaina aamupäivänä olin aloittanut normaalisti työt ja istuinJatka lukemista ”Raskaan rakkaat häsäeinarit”

Koiranomistaja, minäkö?

Jengielämän virta on löytänyt uuden uomansa ja arki uuden jengiläisen kanssa alkaa tuntua helpommalta. Päivien kulku on aktiivisempaa kuin aikaisemmin, eikä tämä ole mitenkään negatiivinen muutos. Oiva suorittaa pennun kasvattamista vetoleikein, Usko rentoutuu jo huomattavasti enemmän, toki tarvittaessa komentaa, jos meno ihan mahdottomaksi yltyy. Pihalla Armas tuntuu saaneen isommilta jo ihan koirankaltaisen kohtelun. Kaikki kolmeJatka lukemista ”Koiranomistaja, minäkö?”